Ala-aste

 Perjantai 4.9.2020

Juuri lähetetty esikoinen kouluun, koulu alkoi tänään jo kahdeksan jälkeen. Itsellä iltavuoro töitä, kolmivuorotyöläisen elämää. Puoliso lähtenyt töihin tavallista aiemmin, koska perheen pienin hieman nuhainen ja ei voi mennä päivähoitoon koska Covid19. Puoliso tulee kotiin hoitamaan perheen pienintä kun minä lähden sitten iltavuoroon.
Kello soi tänään 6:45, lapset ruokittu ja Muumit sekä Paavo Pesusieni katsottu telkusta. Elämän perussykliä tällaiset aamut. Mukavia, kivoja juttuja.

Jotenkin välillä sitä pysähtyy pohtimaan kun lastaan lähettää kouluun, että kyllä se jo pienestä pitäen aloitetaan tämä Oravanpyörä-elämä. Vauva-ajan saa olla kotona, kukin miten pitkään sitten onkaan, vauva-ajan jälkeen alkaa päiväkoti-elämä, päikkäristä eskariin ja sitten koulutielle. Koulutien jälkeen lukio tai ammatilliseen koulutukseen, sitten armeijaan jonka jälkeen on valmis yhteiskunnan myllyyn jota työelämäksikin kutsutaan. Jotakuinkin se polku meni itselläni näin.
Lapsieni toivon olevan "fiksumpia" kuin isänsä ja valitsemaan jatko-opiskelun heti työelämään ryntäämisen sijaan. Toivon että lapseni kiinnostuisivat oppimisesta, sitä aitoa oppimisen iloa. Vanhempina olemme puolison kanssa ottaneetkin tavoitteeksi, että teemme kotona opiskelusta mahdollisimman kivan jutun, "mukava yhdessä oppimisen hetki" sen sijaan että se olisi "väkinäinen ja pakollinen paha". Isästään heidän ei tointaisi ottaa mallia, isänsä eli koko yläaste ajan kuin riiviö, hulsvontti jota ei koulu voisi vähempää kiinnostaa... Tyttöjen perässä oltiin, ja kait sitä oli olevinaan jonkinlainen "kovis" kun tupakilla piti juosta parin muun kaverin kanssa aina välitunnit.. Huono koululainen olin yläasteen ajan, juuri "sen ajan olisi voinut käyttää paremmin" ajattelen nykyään.. Se yläasteen aika ja todistus määrittelee sen mihin lähdet ja pääset peruskoulun jälkeen opiskelemaan. Minulla oli aina ajatus, että koulu nopeasti ohi ja työelämään, paska valinta. Jos jälkikasvuni saisin innostumaan opiskelusta, siinä tavoitetta vanhemmuuteen. Monen muun tavoitteen lisäksi.

Esikoisen koulun aloittamisesta on tullut jonkin verran pohdiskeltavaa isälle ja äidille. Poika kertoi eilen, että joku häntä vuoden vanhempi poika oli "haukkunut" pahoilla sanoilla, niin pahoilla "etten kehtaa niitä sanoa". Vanhempana mieleen hiipii ajatus, että mikäli tulee ja ilmaantuu jossain vaiheessa koulukiusaamista niin miten siihen pitäsi asennoitua ja kuinka minun tulisi isänä toimia??
Osansa kiusaamisesta meistä on varmasti saanut jokainen, mutta että sellainen kiusaaminen ei jäisi päälle ja jatkuisi.. Raadollista touhua on jos jo ala-asteella tarvitsee joutua edes lähellekään kiusaamista.. Pitää kuunnella poikaa ja tunnustella miten menee, sekä kysyä välillä että mitens siellä menee ja onko kiusaaminen jatkunut.

Sitä miettii että miten oma lapsi osaa selviytyä mikäli joutuu kiusatuksi, toivottavasti siis ei koskaan joudu eikä koskaan hänestä itsestään tulisi kiusaajaa. Pieni ihminen koulumaailmassa, tuttu tukiverkko eli perhe ei ole apuna ja saatavilla. Koulussa tukiverkoksi kiusaajia vastaan tulee oma kaveripiiri, omat luokkalaiset ja ystävät joiden kanssa pidetään yhteyttä vapaa-ajallakin. Toivon että tällainen tukiverkko muodostuu ja kestää, koska se on paras suoja kiusaajia vastaan.

Omasta kouluajasta muistaa miten kiusaaminen saattoi olla kovinkin raakaa, pahinta kiusaamisen laatua muistan näheeni kun oli fyysistä, mutta myös henkistä väkivaltaa, sosiaalinen eristäminen, suljetaan "ryhmän" ulkopuolelle. Sellainen "salaa" kiusaaminen oli pahinta, siihen ei opettajakaan pystynyt puuttumaan. Fyysinen kiusaaminen ja väkivalta näkyy ulospäin kun toista esim."nujutetaan" jossain välitunnilla mutta henkinen pahoinpitely ei välttämättä näy, siitä opiskelija, lapsi kärsii kovasti. Yritä siinä sitten selvitä opiskeluajastasi kun koulunkäynti yhtä helvettiä, ainoa rauha on kotona perheen parissa.
Nykyään kiusaaminen vieläkin vaikeampaa seurata näin vanhemman näkökulmasta, kun on nämä älylaitteet joiden kautta ollaan yhteydessä. Sos.media sekä viestintäsovellukset avaa väyliä niin hyvässä kuin pahassakin.
Omassa lapsuudessa oli lankapuhelimet, ei ollut watsappia, facebookia tai tiktokia joiden kanssa viestitä ja olla yhteyksissä. Tuolloin soitettiin kaverille, että "voitko olla?" tai sitten mentiin ovelle ovikelloa soittelee ja kyselee. Omalla tavallaan se oli aika hienoa aikaa.