Ajatuksia 28.9.2020

Niin se lähtee taas uusi viikko käyntiin, uusi viikko, uusi mahdollisuus. Vuorotyöläisenä viikonloppujen merkitys hieman haalistunut tässä vuosien aikana, vuorotyöläisen "viikonloppu" saattaa olla keskellä viikkoa kun arkivapaistaan nauttii.
Se epäsäännöllisyys jonka vuorotyö tarjoaa... se on kirous ja myös samaan aikaan siunaus. En henkilökohtaisesti olisi kykeneväinen painamaan perusarkea ma-pe töitä ja päivävuoro... Tietynlainen epäsäännöllisyys auttaa omalla kohdallani jaksamaan, jännä juttu sinällään :)

Ahdistus.
Nostaa välillä päätään, ei auta. Se tulee juuri silloin kuin sitä vähiten toivoisi. On opeteltava hallitsemaan ahdistavaa olotilaa sekä paskaa fiilistä. Kait se ihminen on niin oppivainen eläin, että adaptoituu moneen asiaan.. Ei huolta, kyllä se siitä. Tsemppiä.

Mistä tähän tultiin? Mitä tapahtui matkalla? Olisinko voinut toimia toisin? Voisipa aikaa kääntää taakse päin...

Mennyt on mennyttä, anna olla. Nauti hetkestä, on syksy ja luontokin näyttää kauneutensa. Tulevaisuus pelottaa ajoittain, selviänkö kuitenkaan? Jaksanko?!

Älä mieti liikaa tulevaa, tulevasta kukaan ei tiedä.

NYT.

Ripille pääsy vuonna nakki ja kivi.

Ajoittain mieleeni palaa takauma ja ehkä jonkinlainen trauma, muisto siitä kun pääsin aikoinani ripille. Konfirmaatiopäivä, oli hieno ja aurinkoinen, erittäin lämmin kesäinen keli. Alba päällä ja hikitippa kutitteli punaista niskaa kun tuntui että kirkossa ei ilma kierrä sitten ollenkaan, hirmu kuuma.

Konfirmaation jälkeen oli tietenkin juhlat kotona perheen ja sukulaisten kesken. Rippilahjoja tuli monenlaisia, oli koruja sekä rahaa. Erikoisuutena oli myös se kun sen aikainen "isäpuoleni" kaveri toi lahjaksi siks päkin Lapin Kultaa sekä kortsupaketin.. Heh! Ai ironiaa.

Hieno päivä kaikin puolin, voitte varmaan kuvitella kuinka paljon teini-ikäinen nuori on nauttinut tuosta päivästä, sellainen yhdenlainen merkkipaalu lapsuudessa sekä nuoruudessa, riparin käyminen ja konfirmaatio. En ole uskonnollisesta perheestä eikä minulta löydy vakaumusta sen kummemmin, "Love is my religion".

Mutta juu, trauma siitä muodostui silloin kun juhlien jälkeen oli sitten ne meidän "nuorison juhlat", eli riparijuhlien jälkeen oli tavallaan "jatkot" kaupungilla. Äitini ja hänen miehensä lähti viemään minua kaupungille. 

Kun he hakivat minua illalla takaisin kotiin, Istuin autossa hymyillen ja onnellisena, kunnes minuun otettiin kontaktia etupenkiltä. Kysyttiin rahoista jota sain lahjaksi mummilta ja ukilta , kummilta, isältä, sukulaisilta yms. Minua pyydettiin ensin nätisti että "annatko rahaa ostoksiin?". Siinä nuori herkästi kieltäytyy koska "nehän ovat minun rahojani, sain lahjaksi". Olimme eläneet sisarukseni kanssa äidin kanssa siitä lähtien kun vanhemmillani tuli ero ollessani ala-asteen lopussa. Meillä ei ollut koskaan "ylimääräistä" rahaa, mentiin tyyliin kädestä suuhun ja oli oikeasti tiukkaa aikaa.. Ihme miten äiti siitä sitten kuitenkin on selvinnyt.

Niin siinä kuviossa pyöri sitten jossain vaiheessa sellainen rappioalkoholisoitunut mies, joka jotenkin sai äidin ihastumaan itseensä ja olemalla hurmaava.. Hän oli alkuun varmasti mukava, näin sen itsekin koin. Mies oli mahtava tyyppi silloin kun oli selvinpäin. Humalassa paljastui hänestä aggressio ja manipuloiva ihminen.

Tämä mies ei kuitenkaan käynyt töissä, saattoi olla kuukauden jossain töissä sitten toisen toisaalla töissä. Mutta alkoholi häntä ohjasi joten työnteosta ei oikein tullut mitään.. 

Loppujen lopuksi tämä äidin ja miehensä avioliitto meni sinne asti, että kotona mies oli humalassa, äiti kävi töissä ja yritti tienata leivän pöytään. Mies joi leijonan osan äidin palkasta, lapsille saatiin ruokaa mutta muuhun ei vain riittänyt raha, elettiin totaalisen peruselementeillä ja jutuilla. Ruoka pöydässä ja katto pään päällä.. Äidin sanoin "rahaa meillä ei ole, mutta rakkautta sitäkin enemmän". Nuo sanat muistan ikuisesti❤️ äiti. 

Ja tällainen touhu vie vääjäämättä siihen että mies kännää ja on ailahtelevainen, niin jossain vaiheessa se kuppi menee nurin, sitten pääsikin jo todistamaan sitä kuinka omaa äitiä pahoinpidellään ja kaltoin kohdellaan mm vetämällä häntä hiuksista pitkin lattioita ja minäkin olen joskus lentänyt kuin leppäkeihäs kun jotain jonkun mielestä "töppäillyt".. Jälkeenpäin pohtinut että täytynyt olla kyseessä läheisriippuvuuteen perustuva suhde, josta pahoinpidelty puolisokaan ei osaa tai pysty lähtemään vaikka häntä kaltoinkohdeltaisi henkisellä tai fyysisellä väkivallalla... 

No juu siis oli se riparipäivä ja oltiin autossa.

Ensin minulta kysyttiin rahaa, en halunnut antaa. Sen jälkeen minulle huudettiin ja ne rahat otettiin painostamalla...Enkä minä niitä lahjarahoja sen jälkeen enää nähnyt.

Niin se tilanne ja nöyrtyminen mikä siinä minulle tehtiin, sitä tunnetta joskus muistellut ja ajatellut että enpä ole koskaan tuntenut samanlailla enään.. Itkuksi meni tuolloin. Ja siitä muodostui trauma ja jälki joka vaikuttaa minuun varmasti edelleen. 

Sunnuntai 13.9.2020, syksy!

Tänään ollut hieno päivä!! Viikonloppukin sujunut varsin mukavasti, on saanut nauttia Suomen syksyisistä keleistä, syksy on hienoa aikaa, luonto alkaa valmistautumaan talveen. Kuva otettu aamuvarhain, kaunis auringon pilkahdus sekä aamuinen kosteus sekä sumu, hienoja hetkiä. Ihmeen kauniita hetkiä nämä tällaiset.

"Kesän kukkaset elpyy kyllä taas tullessa keväimen - kun kestäis kesämme lempi yli talven ja tuiskujen!"
(Eino Leino 1878-1926)

Vapaapäivä 10.9.2020

Hei!!

Se on torstain aamu ja uusi päivä johon tässä on heräilty. Aamukahvia juotu ja aamiaista syöty. Esikoinen lähetetty kouluun ja nuoremman kanssa ollaan kotona viettämässä vapaapäivää. Loppui eilen aika tiukka työputki, nyt pari vapaata joista nauttia. Työelämä, huh voi kunpa sattuisi voittamaan vaikka siinä työpaikan porukalla pelattavassa Eurojackpotissa jonkun isomman potin niin voisi hetken hengähtää :)
Ison potin kohdalle osuessa en kyllä varmaankaan jäisi laakereilleni tai lopettaisi työntekoa, mutta varmasti opiskelisin muutaman vuoden sellaisia asioita joista tykkään ja joka kiinnostaa. Opiskelisi itselleen jonkin uuden ammatin, tai sitten toisenkin. Kyllähän iso veikkausvoitto toisi ja soisi mahdollisuuden opiskelulle kun ei tarvitsisi käydä enää töissä sen vuoksi, että saa juoksevat kulut maksettua, saisi hieman "löysää" näistä asioista, heh.

Rahasta puheenollen. Nykyään tuntuu siltä, kuin maailmanmeno ja elämä olisi todella rahakeskeistä, joka paikassa puhutaan rahasta, televisiossa poliitikot puhuvat siitä suu vaahdossa lähes joka päivä. Raha näyttelee myös osaansa eri televisio-ohjelmissa. Sellaista kulutuskeskeistä elämänmenoa tämä aika nyt. Teinit pröystäilee vaatteillaan, sillä kuinka on hieno mopoauto tai siitä kuinka uusi ja hieno, viimeisintä huutoa oleva älypuhelin on hankittu. Ihan niinkuin se tekisi elämästä tärkeämpää, tai "onnellisempaa" kun jos omistaa materiaa, materialismionnellisuus.. Mitä se on? Tuollakin 1000€ puhelimella on olemassa "elinikä", joka todennäköisesti on joitain vuosia jonka jälkeen on hankittava uusi, joka on vanhaakin parempi ja kalliimpi. Maksaa nyt törkeä hinta kulutustuotteesta joka on kotvan kuluttua "vanhentunut" ja "uusittava".
Pointtini ei ole se etteikö vanhemmat saisi ostaa niitä ylihintaisia, mielestäni pinnallisia arvoja edustavia tuotteita rakkaille lapsosilleen sekä kullannupuilleen, sitä saavat tehdä ihan rauhassa, se ei haittaa minua. Mutta itseäni eniten risoo ja ärsyttää nykyinen maailman meno sekä asenteet, arvot ovat varsin pinnallisia, hyvin pitkälti rahaan sidottuja arvoja, kenellä uusimmat Addun verkkarit, kenellä uusimmat kuukengiltä näyttävät talvikengät yms jne.. Ja alemmuuskompleksiin joutuvat ihmiset joilla ei ole viimeisintä huutoa olevaa materiaa, "olenko huonompi tai vähempiarvoinen kun nuo muut?!".

Sitten iltapäivälehdet sekä keltainen lehdistö ja myös televisio tekee juttuja erilaisita julkkiksista jotka hankkineet rahan kautta onnea erilaisilla huumebisneksillä, ajoittain jopa tuntuu että ihannoiko media sekä lehdistö tällaista. Vaatii jonkinlaista mediakriittisyyttä kun jos nykyään eksyy iltapäivälehtien internetsivuille lueskelemaan uutisia...Ei se hyvältä näytä. Tällainen pinnallisia arvoja sekä rahaa palvova kullttuuri ja meininki on mielestäni suht kipeää sekä sairasta....

Itsekin joskus siihen harhaan menin, että matkustelemalla, ostelemalla sekä rahaa kuluttamalla saisi onnellisuutta. Joo, tuleehan siitä se hetken onni ja hyvä olo, ehkä. Huono ja epäterve suhtautuminen rahaan toi vuosien kuluessa myös sen kulutusluotto-rumban, jonka jälkipyykkiä nöyränä nykyään edelleen hoitelee.. Vielä pari-kolme vuotta ja pääsisin selville vesille sen asian suhteen.

Itse oppinut kantapään kautta että kyllä se niin on, että "raha ei tuo onnea, se saattaa luoda hyvää oloa hetkeksi, that's it." Onnellisuutta, sitä aitoa puhdasta onnea se ei tuo. Se aito onni ja valo löytyy ihan päivittäisistä asioista ja hetkistä.  Kävely koiran kanssa luonnossa, syksyinen kosteus, ne tuoksut joita luonto tarjoilee auliisti. Hengitetty ilma, happirikas sateen jälkeinen ilma parhainta, sitä voi melkein jopa maistaa.
Vapaapäivä kotona rakkaiden kanssa, saa tehdä kotiaskareita ja on aikaa leikkiä lapsen kanssa, saa pestä pyykkiä sekä siivoilla ja jopa jos lapsi innostuu auttamaan ja että tehdään siivoiluhommia yhdessä, puhdas ja siisti koti johon puoliso voi töidensä jälkeen tulla. Ruoan valmistaminen, kotona lämmin ja rakastava fiilis, tämä luo turvaa, tällainen luo onnen hetkiä, onnen tuntemuksia sekä sitä aitoa ONNELLISUUTTA. 

Jokainen meistä voi löytää onnen ja rauhan täysin muistakin asioista kuin rahaan ja kulutukseen liittyvistä asioista. Omalla kohdallani se vaati sen että koki kantapään kautta asioita. Nykyään ajattelen, että kuinka sokea ja näköalaton olenkaan ollut joskus, ihan kuin olisin kulkenut jossain unessa tai sumussa. Tänä päivänä ajatteluni on täysin toista, tuntuu kuin olisin "herännyt" .

NYT on HYVÄ OLLA.

Sunnuntai 6.9.2020

Huomenta.

Tänään ollutkin aika mukava aamu vaikka herätessäni tuntui, että stressi nostaa päätään, taustalla kun on jos jonkinlaista stressitasoja nostavaa asiaa. Päällimmäisinä ahdistusta aiheuttavana on taloudellinen tilanteeni, ei ole häävi. Joskus vuosia sitten sorruin kulutusluottoihin, niistä oppirahoja maksellaan nyt sit.. Kyllä se siitä, vielä joku päivä helpottaa tältä osin. Pidetään positiivinen asenne yllä ja jatketaan matkaa!! Tiedättehän sen aikakoneen josta joku joskus jossain saattanut haaveilla? Juuri se. Sellainen olisi kiva välillä niin voisi käydä muuttamassa pari-kolme asiaa menneisyydessä.

Mutta ajatukset pois negatiivisesta.

Edessäni on kahvikuppi jossa vastakeitettyä kahvia, täysmaidolla terästettynä. Tietokone jossa päällä Blogger ja välilehdessä näkyy YLEn lasten areena, sieltä jälkikasvu katselee monesti ohjelmiaan. Toisessa välilehdessä Youtube, sielläkin lapset viihtyvät, tällä hetkellä siellä pausella joku Tarnsformers juttu.
Kotona mukava fiilis, rauhallista, paljon elämän ääniä ja energiaa. Kotielämä on se elikisiiri jolla jaksaa ja kulkee eteenpäin. Kotoa saatu energia on se jolla tämä kaveri kulkee. Lämmin ja rakastava koti, parhautta. Erittäin voimaannuttavaa. Iltavuoroon lähtö edessä, rankka kuuden päivän työputki menossa, sitten pari vapaata. Kolmivuorotyön haitat ja hyödyt. Siinäpä sitä pohtimista :D

Hengitän, koen, tunnen, näen, haistan, maistan. Tämä hetki, juuri tässä ja nyt, en haluaisi olla missään muualla. Tässä on hyvä.

NYT on hyvä olla.

Ala-aste

 Perjantai 4.9.2020

Juuri lähetetty esikoinen kouluun, koulu alkoi tänään jo kahdeksan jälkeen. Itsellä iltavuoro töitä, kolmivuorotyöläisen elämää. Puoliso lähtenyt töihin tavallista aiemmin, koska perheen pienin hieman nuhainen ja ei voi mennä päivähoitoon koska Covid19. Puoliso tulee kotiin hoitamaan perheen pienintä kun minä lähden sitten iltavuoroon.
Kello soi tänään 6:45, lapset ruokittu ja Muumit sekä Paavo Pesusieni katsottu telkusta. Elämän perussykliä tällaiset aamut. Mukavia, kivoja juttuja.

Jotenkin välillä sitä pysähtyy pohtimaan kun lastaan lähettää kouluun, että kyllä se jo pienestä pitäen aloitetaan tämä Oravanpyörä-elämä. Vauva-ajan saa olla kotona, kukin miten pitkään sitten onkaan, vauva-ajan jälkeen alkaa päiväkoti-elämä, päikkäristä eskariin ja sitten koulutielle. Koulutien jälkeen lukio tai ammatilliseen koulutukseen, sitten armeijaan jonka jälkeen on valmis yhteiskunnan myllyyn jota työelämäksikin kutsutaan. Jotakuinkin se polku meni itselläni näin.
Lapsieni toivon olevan "fiksumpia" kuin isänsä ja valitsemaan jatko-opiskelun heti työelämään ryntäämisen sijaan. Toivon että lapseni kiinnostuisivat oppimisesta, sitä aitoa oppimisen iloa. Vanhempina olemme puolison kanssa ottaneetkin tavoitteeksi, että teemme kotona opiskelusta mahdollisimman kivan jutun, "mukava yhdessä oppimisen hetki" sen sijaan että se olisi "väkinäinen ja pakollinen paha". Isästään heidän ei tointaisi ottaa mallia, isänsä eli koko yläaste ajan kuin riiviö, hulsvontti jota ei koulu voisi vähempää kiinnostaa... Tyttöjen perässä oltiin, ja kait sitä oli olevinaan jonkinlainen "kovis" kun tupakilla piti juosta parin muun kaverin kanssa aina välitunnit.. Huono koululainen olin yläasteen ajan, juuri "sen ajan olisi voinut käyttää paremmin" ajattelen nykyään.. Se yläasteen aika ja todistus määrittelee sen mihin lähdet ja pääset peruskoulun jälkeen opiskelemaan. Minulla oli aina ajatus, että koulu nopeasti ohi ja työelämään, paska valinta. Jos jälkikasvuni saisin innostumaan opiskelusta, siinä tavoitetta vanhemmuuteen. Monen muun tavoitteen lisäksi.

Esikoisen koulun aloittamisesta on tullut jonkin verran pohdiskeltavaa isälle ja äidille. Poika kertoi eilen, että joku häntä vuoden vanhempi poika oli "haukkunut" pahoilla sanoilla, niin pahoilla "etten kehtaa niitä sanoa". Vanhempana mieleen hiipii ajatus, että mikäli tulee ja ilmaantuu jossain vaiheessa koulukiusaamista niin miten siihen pitäsi asennoitua ja kuinka minun tulisi isänä toimia??
Osansa kiusaamisesta meistä on varmasti saanut jokainen, mutta että sellainen kiusaaminen ei jäisi päälle ja jatkuisi.. Raadollista touhua on jos jo ala-asteella tarvitsee joutua edes lähellekään kiusaamista.. Pitää kuunnella poikaa ja tunnustella miten menee, sekä kysyä välillä että mitens siellä menee ja onko kiusaaminen jatkunut.

Sitä miettii että miten oma lapsi osaa selviytyä mikäli joutuu kiusatuksi, toivottavasti siis ei koskaan joudu eikä koskaan hänestä itsestään tulisi kiusaajaa. Pieni ihminen koulumaailmassa, tuttu tukiverkko eli perhe ei ole apuna ja saatavilla. Koulussa tukiverkoksi kiusaajia vastaan tulee oma kaveripiiri, omat luokkalaiset ja ystävät joiden kanssa pidetään yhteyttä vapaa-ajallakin. Toivon että tällainen tukiverkko muodostuu ja kestää, koska se on paras suoja kiusaajia vastaan.

Omasta kouluajasta muistaa miten kiusaaminen saattoi olla kovinkin raakaa, pahinta kiusaamisen laatua muistan näheeni kun oli fyysistä, mutta myös henkistä väkivaltaa, sosiaalinen eristäminen, suljetaan "ryhmän" ulkopuolelle. Sellainen "salaa" kiusaaminen oli pahinta, siihen ei opettajakaan pystynyt puuttumaan. Fyysinen kiusaaminen ja väkivalta näkyy ulospäin kun toista esim."nujutetaan" jossain välitunnilla mutta henkinen pahoinpitely ei välttämättä näy, siitä opiskelija, lapsi kärsii kovasti. Yritä siinä sitten selvitä opiskeluajastasi kun koulunkäynti yhtä helvettiä, ainoa rauha on kotona perheen parissa.
Nykyään kiusaaminen vieläkin vaikeampaa seurata näin vanhemman näkökulmasta, kun on nämä älylaitteet joiden kautta ollaan yhteydessä. Sos.media sekä viestintäsovellukset avaa väyliä niin hyvässä kuin pahassakin.
Omassa lapsuudessa oli lankapuhelimet, ei ollut watsappia, facebookia tai tiktokia joiden kanssa viestitä ja olla yhteyksissä. Tuolloin soitettiin kaverille, että "voitko olla?" tai sitten mentiin ovelle ovikelloa soittelee ja kyselee. Omalla tavallaan se oli aika hienoa aikaa.

Alku.

Elettiin vuotta 1985, pienessä kyläpahasessa, Itä-Suomessa. Syntyi poikalapsi perheeseen jossa on entuudestaan yksi poika, vanhempi veli. Varhaislapsuudesta jäänyt muistoiksi lämpö, onnellisuus, rakkautta ja huolenpitoa tarjoava perhe. Lämpöiset, vähäsateiset kesät sekä sateenkaaret. Takapihan vasta leikatun nurmikon tuoksu. Mummola. Kesät kestivät lapsena paljon pidempään, ala-asteella kesälomat tuntui ikuisuudelta (hyvässä mielessä). Ai että kun olisi saanut tuota lapsenmielistä olotilaa ja fiilistä johonkin purnukkaan talteen aikuisuutta varten, tätä fiilistä olisi sitten voinut "siemailla" aikuisuuden kiemuroissa sekä silloin kun elämä tarjoilee sitä nurjempaa puoltaan.
Perheen dynamiikka oli lapsena kohdillaan, nyt kun pohdin asiaa niin elin mielestäni "elämäni onnellisimmat ajat" syntymästä ala-asteen loppuun saakka kestävällä ajanjaksolla.

Käsite "elämäni onnellisimmat ajat" on laaja käsite, onnellisuutta on rittänyt aikuisiälläkin, on vaimo ja kaksi lasta siunaantunut, perheessä on myös koira. Ne ovat elämäni eliksiiri, syy elää ja olla se kuka olen nyt. Oma perhe ja siihen liittyvä onnellisuus, kaikki ne kokemukset joita yhdessä koettu, ovat elämäni onnellisuus nyt ja tässä. Se ei mene ja katoa minnekään.

Varhaislapsuuden onnellisuus sekä lapsuuden "onnellisin aika" liittynee siihen, että on saanut elää turvalliset elämänsä alkuvuodet. Silloin ihan pienenä kaikki oli jotenkin ihanampaa koska sai elää "huoletonta" ja "helppoa" elämää. Se ei varmaankaan tuntunut täysin helpolta tuolloin, mutta nyt aikuisena on hoksannut että miten hyvä lapsuus siellä on. Aikuisena on paljon enemmän huolia jotka häiritsevät sekä aiheuttaa verenpaineen nousua, on vastuuta elämästä. Pelkoa. 

Pelko siitä että läheiselle sattuu jotain, pelkoa että perheenjäsenelle käy jotain. Taloudelliset huolet, miten rahani riittää ensi kuun tiliin saakka? Itse tulen vähemmällä toimeen, mutta perheeni ei voi olla ilman ruokaa tms. Juoksevat kulut syövät tulevan tilin tyhjiin, miten tästä selviää? Vastaavanlaisia huolenaiheita sekä pelkoja voisi luetella varmasti piiiiitkän listan joten jätän lyhyeksi :) 

Kokemusten relfektoiminen on omalla kohdallani suhteellisen uusi "harrastus". Varmasti kaikkien meidän elämissämme on tapahtunut ihania sekä mukavia asioita sekä asioita, jotka olisivat saaneet jäädä tapahtumatta, mutta toisaalta ne tapahtumat ovat muovanneet sekä luoneet minusta tai sinusta sen henkilön joka olen/olet nyt. Minä olen Poika, Veli, Isä, Puoliso, Ystävä, Kaveri. Ja se mitä on NYT, tässä hetkessä, tässä ajassa. Vain sillä on väliä. 

Nautitaan olemisesta, joka henkäisyllä. Joka hetki on ainutlaatuinen.

 

 

Tässä jotain ajatuksenvirtaa tältä aamulta. Huomenna uusi kirjoitus 😇

Blogger-tilin luominen.

 Tänään 3.9.2020 mieleeni tuli idea jostain, aivan yhtäkkiä, että haluan luoda oman blogin nettiin, ihan vaan siksi, että voin ja saan purkaa sekä jakaa fiiliksiä ja oloani "paperille". Kirjoituksen on tarkoitus olla päiväkirjamaista, kuitenkin miellyttävää sekä kiinnostavaa luettavaa. Tavoitteena saada aikaan jonkinlainen tunne lukijassa.
 

Blogin pitäminen entuudestaan ei ole minulle tuttua. Opettelua on, toivottavasti mahdolliset lukijat olisivat armeliaita ja ymmärtävät aloittelevan bloggaajan kommellukset ja koheltamisen 😀