Ripille pääsy vuonna nakki ja kivi.

Ajoittain mieleeni palaa takauma ja ehkä jonkinlainen trauma, muisto siitä kun pääsin aikoinani ripille. Konfirmaatiopäivä, oli hieno ja aurinkoinen, erittäin lämmin kesäinen keli. Alba päällä ja hikitippa kutitteli punaista niskaa kun tuntui että kirkossa ei ilma kierrä sitten ollenkaan, hirmu kuuma.

Konfirmaation jälkeen oli tietenkin juhlat kotona perheen ja sukulaisten kesken. Rippilahjoja tuli monenlaisia, oli koruja sekä rahaa. Erikoisuutena oli myös se kun sen aikainen "isäpuoleni" kaveri toi lahjaksi siks päkin Lapin Kultaa sekä kortsupaketin.. Heh! Ai ironiaa.

Hieno päivä kaikin puolin, voitte varmaan kuvitella kuinka paljon teini-ikäinen nuori on nauttinut tuosta päivästä, sellainen yhdenlainen merkkipaalu lapsuudessa sekä nuoruudessa, riparin käyminen ja konfirmaatio. En ole uskonnollisesta perheestä eikä minulta löydy vakaumusta sen kummemmin, "Love is my religion".

Mutta juu, trauma siitä muodostui silloin kun juhlien jälkeen oli sitten ne meidän "nuorison juhlat", eli riparijuhlien jälkeen oli tavallaan "jatkot" kaupungilla. Äitini ja hänen miehensä lähti viemään minua kaupungille. 

Kun he hakivat minua illalla takaisin kotiin, Istuin autossa hymyillen ja onnellisena, kunnes minuun otettiin kontaktia etupenkiltä. Kysyttiin rahoista jota sain lahjaksi mummilta ja ukilta , kummilta, isältä, sukulaisilta yms. Minua pyydettiin ensin nätisti että "annatko rahaa ostoksiin?". Siinä nuori herkästi kieltäytyy koska "nehän ovat minun rahojani, sain lahjaksi". Olimme eläneet sisarukseni kanssa äidin kanssa siitä lähtien kun vanhemmillani tuli ero ollessani ala-asteen lopussa. Meillä ei ollut koskaan "ylimääräistä" rahaa, mentiin tyyliin kädestä suuhun ja oli oikeasti tiukkaa aikaa.. Ihme miten äiti siitä sitten kuitenkin on selvinnyt.

Niin siinä kuviossa pyöri sitten jossain vaiheessa sellainen rappioalkoholisoitunut mies, joka jotenkin sai äidin ihastumaan itseensä ja olemalla hurmaava.. Hän oli alkuun varmasti mukava, näin sen itsekin koin. Mies oli mahtava tyyppi silloin kun oli selvinpäin. Humalassa paljastui hänestä aggressio ja manipuloiva ihminen.

Tämä mies ei kuitenkaan käynyt töissä, saattoi olla kuukauden jossain töissä sitten toisen toisaalla töissä. Mutta alkoholi häntä ohjasi joten työnteosta ei oikein tullut mitään.. 

Loppujen lopuksi tämä äidin ja miehensä avioliitto meni sinne asti, että kotona mies oli humalassa, äiti kävi töissä ja yritti tienata leivän pöytään. Mies joi leijonan osan äidin palkasta, lapsille saatiin ruokaa mutta muuhun ei vain riittänyt raha, elettiin totaalisen peruselementeillä ja jutuilla. Ruoka pöydässä ja katto pään päällä.. Äidin sanoin "rahaa meillä ei ole, mutta rakkautta sitäkin enemmän". Nuo sanat muistan ikuisesti❤️ äiti. 

Ja tällainen touhu vie vääjäämättä siihen että mies kännää ja on ailahtelevainen, niin jossain vaiheessa se kuppi menee nurin, sitten pääsikin jo todistamaan sitä kuinka omaa äitiä pahoinpidellään ja kaltoin kohdellaan mm vetämällä häntä hiuksista pitkin lattioita ja minäkin olen joskus lentänyt kuin leppäkeihäs kun jotain jonkun mielestä "töppäillyt".. Jälkeenpäin pohtinut että täytynyt olla kyseessä läheisriippuvuuteen perustuva suhde, josta pahoinpidelty puolisokaan ei osaa tai pysty lähtemään vaikka häntä kaltoinkohdeltaisi henkisellä tai fyysisellä väkivallalla... 

No juu siis oli se riparipäivä ja oltiin autossa.

Ensin minulta kysyttiin rahaa, en halunnut antaa. Sen jälkeen minulle huudettiin ja ne rahat otettiin painostamalla...Enkä minä niitä lahjarahoja sen jälkeen enää nähnyt.

Niin se tilanne ja nöyrtyminen mikä siinä minulle tehtiin, sitä tunnetta joskus muistellut ja ajatellut että enpä ole koskaan tuntenut samanlailla enään.. Itkuksi meni tuolloin. Ja siitä muodostui trauma ja jälki joka vaikuttaa minuun varmasti edelleen.